Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2015.

Tuomas Grilli (Helsinki) - Tuomashampurilainen

Kuva
Helsingin keskustan grillitarjonta on hämmentävän heikkoa ottaen huomioon asukkaiden määrän. Olemme törmänneet vain yhteen legendaariseen grilliin (Jaskan Grilli), ja valtaosa katukuvan grilleistä näyttäisi olevan tylsistyttävän keskinkertaisia kojuja. Tietenkin ennakko-odotukset voivat olla väärässä, mutta pahoin pelkään. Silti testimiesten pitää testailla, joten otimme perjantai-iltana tavoitteeksemme Tour de Helsingin, jossa kävimme parilla grillillä kääntymässä. Ensimmäisenä vuorossa oli Tuomas Grilli, tämä reikä seinässä jonka ohi olen monesti kävellyt. Paikka on auki vain iltaisin klo 21-05, joten nyt oli otollinen aika testikierrokselle. Tuomas Grillin menu oli hyvä ja monet annoksista kuulostivat herkullisilta. Valinnan vaikeus meinasi iskeä mutta sitten huomasimme Tuomashampurilaisen, jota ruokalista itsekin suositteli. Tuoteinfo ei tosin luvannut hyvää, koska hampurilainen sisälsi ainoastaan mystisen "pepperonipihvin" ja juuston. En vieläkään tiedä tarkoitettiin

Pietolan Grilli (Järvenpää) - Tuhti

Kuva
Miten tunnistaa laatugrillin etukäteen, ilman omakohtaista testausta? Tämä kysymys on kiehtonut minua jo pitkään, mutta en ole varma olenko löytänyt siihen koskaan kunnollista vastausta. Legendan status on hyvä lähtökohta, mutta lopulta niin häilyvä käsite. Pienessä paikassa pitkään toiminut grilli saa sen auttamatta - oli ruoka sen väärtiä taikka ei. Mahtavat puitteet eivät myöskään kerro aina totuutta: runsaasti liikennöidyt paikat ovat kuin kultakaivoksia, ABC:t hyvinä esimerkkeinä. Joskus taas ruokalistoista saattaa löytyä vinkkejä: mielikuvitukselliset annokset kertovat omistajien sitoumuksesta tarjota makuelämyksiä, mutta tämäkään ei ole aina vedenpitävä takuu laadusta. Joskus mikään näistä ei matchaa - ja niin kävi Pietolan Grillin kanssa. Päädyimme Pietolan Grillille sattumalta. Ohi ajaessa silmiin osunut mainoskyltti grillistä herätti mielenkiinnon, mutta ei niin suurta mennäksemme sinne hetimmiten testikierrokselle. Aikaa kului ja lopulta nopean ruoan tarve

Burger Grill / Hölmölän Grilli (Espoo) - Superkerros

Kuva
Espoo näyttäisi olevan grilliyrittäjille suotuisa paikkakunta. Koska varsinaista Espoon keskustaa ei ole, voivat grillit vapaasti valita paikkansa ja houkutella roskaruoan ystäviä ilman pelkoa kilpailusta. Tämä monopoliasema luultavasti pätee myös Burger Grilliin a.k.a Hölmölän Grilliin, ellei kilpailijoiksi laske Ikean hodareita. Tönö oli erittäin siisti, ja työntekijät olivat niin nuoria etteivät voineet olla paikan omistajia. Joskus tämä lupaa hyvää: jos grillillä menee niin hyvin voidakseen palkata ulkopuolista työvoimaa, voineen olettaa ruoan olevan tasokasta. Ei tämä tietenkään aina päde, ja onhan se pubinkin ainut nainen silminnähden kaunis jos ei ole muita tarjolla. Paikan hampurilaistarjonta oli kattavaa, ja tarjontaa löytyi moneen makuun. Olimme hieman tylsällä päällä ja halusimme pelata riskittömästi varman päälle, jolloin valitsimme Superkerroksen. Tämä burgeri sisälsi kaksi 75g pihviä, juustoa, ananaksen ja munan. Tällainen setti on kuin kebab: ei voi koskaan olla niin