Susan Grilli (Helsinki) - Jaskan Kiusaus


Tällä kertaa tutkimusmatkamme grilliruuan nimissä johdatti Alkuperäisen Jaskan Grillin jäljissä Susan Grillille. Alkuperäinen Jaskan grilli löytyy eduskuntatalon vierestä, mutta Jaska myi aikoinaan tämän grillin ja siirtyi pienen koukkauksen kautta pitämään grilliä Tapanilaan.

Otimme Jaskan kiusauksen (9€), jossa lihapiirakkaan tulee 2 jauhelihapihviä, 2 jahtimakkarasiivua, höyrytetty nakki ja muna.  Annoksen lisukkeena tulivat myös kaikkiin annoksiin tulevat perusmausteet, joihin kuuluvat sinappi & ketsuppi, kurkkusalaatti, punajuurisalaatti, majoneesi, juustoraaste, chili ja valkosipulia.Erikoismainintoina: Annoksen nakki oli kypsytetty höyryttämällä ja se myös tuntui nakkia syödessä, kun kuori napsahteli rapsakkuuttaan jokaisella puraisulla. Lihapiirakka kypsennettiin aidolla grillillä eikä mikrossa, joten lihapiirakassa oli rapea kuori ilman mikron tuomaa kuivuutta.

Annos näytti lupaavalta, kun saimme sen käsiimme. Satuin hieman vilkuilemaan vierestä, kun Jaskan kiusausta kasattiin ja ilolla huomasin kuinka jokaisella annoksen osalla oli oma paikkansa. Suurin ongelma annoksen kanssa on sen syöminen. Lihapiirakan sisällä on sen verran sisältöä, että kiusausta piti lähteä syömään molemmilta laidoilta.

Aluksi Jaskan kiusaus vaikutti olevan erittäin hyvä annos ja tämä tunne vahvistui ensimmäisien suupalojen aikana. Reiluun puoleenväliin päästyäni kaikki kuitenkin muuttuu. Suurin osa lisukkeista on syöty ja jäljellä oli enää lihapiirakan lihatäyte, puolet jauhelihapihveistä ja vähän kanamunaa. Tässä vaiheessa makumaailma heittääkin täyden ympyrän ja annos muuttuu "tylsäksi". Lihapiirakan liha on aika tuhdin oloista, mikä ei enää toimi annoksen muiden lihatuotteiden kanssa. Tätä tunnetta vahvistaa annoksen juustoraaste, joka on lihapiirakkaan ensimmäiseksi laitettu ja jää täten piirakan jämiin. Tällä kertaa jätin jämät syömättä, koska annoksella oli riittävästi kokoa ja en viitsinyt syödä "varastoon" pelkästä syömisen ilosta. Makumaailma vain muuttui liikaa.

Jaskan kiusaus oli aluksi hyvä annos ja kestää vertailun moneenkin eri grilliruokaan. Lisukkeet ovat hyviä ja toimivat hyvin. Ongelmat tulevatkin kun lisukkeet loppuvat ja annoksen lihapiirakan lihatäyte pääsee esille. On äärimmäisen tylsää todeta, kuinka yksi raaka-aine tuhoaa pohjan koko annokselta.

Jaskan kiusauksen jälkeen jäin miettimään, että otimmeko annoksen jossa oli liikaa lihaa ja vaikuttaako tämä liikaa annoksen toimivuuteen. Annos olisi toiminut yhtä hyvin ja varmaan jopa vähän paremmin vain yhdellä jauhelihapihvillä ja jahtimakkarasiivulla. Tällöin lisukkeet olisivat toimineet pidemmälle.

Maku: 2,5 hampurilaista (Ennen lopun jumahtamista annos olisi saanut 4 hampurilaista)
Hinta: 3,5 hampurilaista (9€)
-A


Aiemmin arvostelemamme legendaarinen Jaskan Grilli ei ole ainoa laatuaan: Keskustan lisäksi myös Tapanilaan grillikeisari Jaska perusti aikoinaan nimeään kantaneen puljun. Jaskan jäätyä eläkkeelle syöttölä jatkoi taivaltaan Susan Grillinä. Monet eat.fi:n amatöörit pitävät Susan Grilliä ainoana oikeana Jaskana™, joten olihan se pakko käydä testaamassa. Olemme itseasiassa testanneet grillin jo vuosia aiemmin, mutta mitään selkeitä muistikuvia paikasta ei ollut. Ja jos paikka eikä sapuska jää mieleen, niin tiedätte varmaan mitä se tarkoittaa... Mutta mutta, ei muuta kuin uusintayritystä kehiin tuorein ajatuksin ja treenatuin makunystyröin.

Susan Grillin tarjontaa ei voi kutsua suppeaksi, mutta vaihtoehtoja ei ole stadilaisen Jaskan veroisesti. Minulle asia ei ole miinus, mutta sopii varoituksen sanana lihiksiä pelkääville. Paikan kruununjalokivenä toimii Jaskan Kiusaus; eräänlainen überturbo-tuunattu lihis. Lihaa rakastaville se on taivas: löytyy jahtimakkaraa, höyrytettyä nakkia (maku A++) ja vielä normityylisiä jauhelihapihvejä. Voisi sanoa että kaikki perusgrilleistä löytyvät pihvit oli isketty annokseen verisuonitukosten aikaansaamiseksi. Kulinaristista grillimieltäni lämmittivät silti ehdottomasti eniten paikan tarjoamat lisukkeet, ai että! Jotain uutta ja ihmeellistä voi löytää vielä auringon alta, kuten esimerkiksi punajuurisalaatin käyttäminen grilliannoksissa. Kuulostaa epäpyhältä liitolta yhdistää grillimättö ja pj-salaatti, mutta jos jotain olen elämässäni oppinut, niin parhaimmat ruokakeksinnöt ovat aina ne vähiten odotetut yhdistelmät. Sweet chili-kastike myös kruunasi tätä erilaisten makujen juhlaa, jossa mehevyys ja makumaisema kokonaisuudessaan oli kunnon priimaa. Ei maistunut perusgrilli ei, nyt oli tositekijät asialla.

Alkupuoli ateriasta oli täysin 4,5 arvosanan arvoista sinfoniaa. Tämä oli taattua Hydeä, mutta sitten lopussa mukaan astui myös pahamaineinen Jekyll. Nimittäin kun soosit loppuvat, loppuu myös juhla. Hyvien kostukeainesten jälkeen makumaailman varasti tunkkainen, tumma ja liian suolainen setti. Kaikki liha (ja niihin upotettu suola) pakkautuneena yhteen ilman kastikkeita vei mausta pois raikkauden, jolloin lihis muuttui puuduttavaksi syödä. Jos olet soosifoobikko, ja ainut mausteesi on ketsuppi, niin poistut tältä grilliltä itkuisena kotiin. Tämä lihiksissä eniten esiintyvä ongelma ei tosin ole vain tämän grillin pahe, vaan myös esimerkiksi Jaskan Grilli kärsii hieman samasta (tosin ei lähellekään yhtä pahasti). Lyhyestä virsi kaunis: Alkupuoli priimaa, loppupuoli kuraa.

Paikka saa silti suositukseni. Jo paikan saucendaalit ovat katsastamisen arvoisia, mutta myös ainesosien valmistus oli ihailtavan ammattitaitoista. Myös aineksien laatu saa kiitosta. Ja bonarivinkkinä jos olet kroisos, niin kannattaa syödä vain mehevä puolikas ateriasta ja jättää loput puluille/puliukoille.

Maku: 4 hampurilaista
Hinta: 4 hampurilaista
-R

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nanan Grilli (Espoo) - Super Maxi

Vaiveronkadun Kioski (Hyvinkää) - Vaiverolainen

Ahjon Grilli (Kerava) - Maxipekoni XL